Kyllä, olen vielä hengissä. Viime viikko vilahti niin, että hyvä kun ehti alas istuutua, askartelusta puhumattakaan. Ihanaa kun alkoi aamuvuoro töissä, pääsee pois niin aikaisin että on valoisaa ja vähän energiaakin tehdä jotain. Toisaalta taas aamuisin on tosi vaikea päästä ylös sängystä, huonot puolensa kussakin vuorossa.

mr_kihlakortti.jpg  iskan_synttarikortti.jpg
Tämän ja viime viikonlopun aikaansaannokset yllä. Vadelmanvärinen on onnittelukortti J:n kihlautuneille ystäville. Kortti on kolmeen osaan taiteltu, ensin on tuo kansi, jonka avatessa päällimmäiseksi jää tuo alta pilkottava pallokuosi, jonka alla sitten keskiosassa teksti. Sinisävyinen puolestaan on Isän synttärikortti, joka lähti matkaan tänään. Se on ihan testitestikappale, kun halusin kokeilla tuota kakkukerrosten (kyllä, se yrittää olla kakku!) välissä olevaa kohokuviointipulveria. Ostin vihdoin viime viikolla sen kuumailmapuhaltimen, ja hieman paremmin toimi kuin hiustenkuivaaja ;) Molemmat kortit jäi tosi yksinkertaisiksi ja kuvat on ihan kamalan huonolaatuiset, siitä anteeksi. Molempia oli kamala kiire kuvata ennen lähtöä, ja kunnon valoa ei tietenkään ollut. Ehkä noista kuitenkin selvää saa.

Alkaa mullakin sitten kunnon ATC-urakointi, kun suostuin Ella-Eliisan kanssa suurvaihtoon :) Ellis on kehittänyt ihan itse söpössä pikku päässään hurjan listan ATC-aiheita, joita aletaan tehtailla. Kertokoon Ellis lisää itse kun ehtii :)

Viime aikoina scrapbooking on alkanut kiinnostaa entistä enemmän. Oon selaillut nettiä ristiin rastiin ja meinannut monesti pökrätä ihanien ja kekseliäiden luomusten kohdalla. Hyperventilaatio lienee sallittua, kun vastaan tulee joskus vaan liian ihania papereita ja kirjaimia? Skräppäyksen kanssa vaan pitää aloittaa varovasti, ettei tule yli-innostusongelmia, ja sitä myötä tavaranhaalimiskohtausta. Ehkä kevyt aloitus on paikallaan toukokuussa, kun palataan Saloun reissulta kotiin kamera täynnä lomakuvia? Minialbumi? Kunhan nyt vaan ensin pääsis sinne lomalle... Enää puolitoista kuukautta :)

P.S. J:llä on kohta yksi valmis punaraitainen villasukka ;)