SAY 2 toteutuu ja sain juuri postitettua ilmoittautumislomakkeen Anskulle. Jänskättää jo valmiiksi, mitenköhän sitä jaksaa odottaa huhtikuun alkuun asti?!

Tää päivä on mennyt kyllä kokonaan ohi. Korteille olisi tarvetta ja ideoitakin muka oli, mutta aikaan sain vaan yhden rääpäisyn. Ollaan menossa Suomeen käymään ensi viikonloppuna ja viedään J:n siskonpojille tietysti paljon tuliaisia. Tein siihen kylkiäisiksi kortinkin, en kyllä tiedä miksi :D Ei kummallakaan ole synttärit tai mitään, mutta silti lahjat on paketissa ja kortti mukana. Kuva-aiheet on valittu sen mukaan, millaiset eläimet täältä voisi määkiä/muuailla terveisiä. Itsekriittisyys nostaa rumaa päätään tuon kortin kohdalla, mutta eikös lapsille aina pidäkin olla vähän keskimääräistä enemmän värejä ja äksöniä?

terkkujairkuista.jpg
Ruoho on koholla tarratyynyillä ja elukat ja kukkaset arvatenkin ääriviivatarrojen avulla tehty. Taustalla vähän vesivärikynää. Tekstissä tietty irkkuvärit.

Sain sentään eilen jotain pientä aikaan. Siitä lisää myöhemmin. Aina mä lupailen kaikkea mutta en sitten kuitenkaan saa valmista! :D Yritys on kova, mutta tänäänkin aika vaan hujahti käsistä ilman että ehdin edes toista korttipohjaa leikata. Tällä viikolla on kuitenkin ehdittävä tekemään kaksi synttärikorttia, ne on oltava valmiit perjantaina ojennettaviksi sankareille. KortintekoPAKKO, kamalaa :D

Muuten, tuli mieleen Merjan kommentista, että olisikohan ihmisillä kiinnostusta Dublinin askartelushoppausinfoon? Ajattelin, että voisin koota ja kirjoitella sellaisen tähän blogin oheen. Tänne voi useampikin askartelija olla matkalla kun Ryanair lentää Tampereelta nykyään halvalla *vinkvink vaan kaikki* !