j_vuosipaivakortti07.jpg
Vihdoinkin kuvallinen postaus :) Tässä eilinen tärkeä kortti, meillä oli eilen vuosipäivä. Päädyin tekemään tämän eilen aamulla toissaillan sijaan, J ei meinannut millään mennä nukkumaan ja lopulta väsyin itse ennen J:tä :D Tarkoituksenani oli aluksi tehdä pyöreän mallinen kortti, mutta kun mun kuultopaperiquoteista löytyi sopivanlainen lausahdus, päätinkin rakentaa kortin sen ympärille. Kortin pohjana on kartonki, joka taipuu kaarelle niin, että kortti pysyy pystyssä. Sen päälle on liimattu raitapaperi ja aukkoon kuultopaperiquote, josta heijastuu valo kivasti läpi. Sivussa olevien sydänten päällimmäisessä paperissa tummemmat kuviot kimaltaa, ei näy kuvassa kovin hyvin. Mulla olisi ollut vielä täydellisesti noihin väreihin sopivaa nauhaa, mutta sitä en saanut loogisesti enää soviteltua mihinkään. Oon lopputulokseen aika tyytyväinen, kun ottaa huomioon että aikaa oli puoli tuntia :P Lisäksi ei tullut ällönlälly, vaikka vuosipäiväkortista onkin kyse.

Varattiin äsken J:n kanssa liput Sweeney Todd -musikaaliin kahden viikon päähän lauantaille. Oon ihan innoissani, oon musikaalifani ja kyseisen kauhumusikaalin oon halunnut nähdä jo kauan. Ei olla käyty teatterissa täällä Dublinissa vielä kertaakaan, mikä on aika ihme, sillä Suomessa ravattiin ties missä näytöksissä koko ajan. Kaipaan teatteria ihan hirveästi, se on veressä. Viimeeksi kävin katsomassa Wicked-musikaalin Lontoossa marraskuussa. Halusin nähdä sen Lontoossakin, oon aiemmin nimittäin nähnyt sen Broadwaylla. Lontoossa oli pääosaa tekemässä alkuperäinen Broadwayn tähti (esitti siis ensimmäisenä Elphaban roolin siellä Wickedin ensi-illassa) ja olihan se nähtävä. Mahtava musikaali, suosittelen lämpimästi jos Ihmemaa Oz yhtään viehättää.

Nyt on aikamoinen askarteluinto päällä, ensi viikolle tarviis pari korttia ja nyt olis aikaaa ne tehdä. Sakset ja paperit, nauhoja unohtamatta - here I come!