Tämä ei mitenkään ollut suunnitelmissa, mutta seurauksena viime viikonlopun Ikean reissusta työtilani on jälleen myllerryksessä. Aika paljon meni uusiksi, sillä edellinen järjestys ei toiminut aivan täysin. Nyt uusi yritys, onneksi en ehtinyt laittaa kuvia edellisestä esiin. Uskomatonta, miten paljon tuloksia voi saada aikaan sillä, että Ikeaa (tai oikeastaan mitä tahansa kauppaa) kiertää kaksi ihmistä, jotka ajattelee ja näkee asiat askartelijan aivoilla! Ilman ihanaa ostoskumppaniani Ellistä tuskin olisin keksinyt puoliaakaan ideoista! Eikä ilman Ellistä olisi yhtä osasta laisinkaan, ne oli varaston hyllystä loppu, ja Ellis kävi puhumassa mulle osastolta yhden sellaisen suoraan seinästä. Huippunainen :) Näette sitten, mikä osanen oli kyseessä, kun saan järjestyksen kuntoon ja kuvattua (toivottavasti pian).

Töissä on syyslomien takia aika hiljaista, joten on ollut paljon aikaa miettiä kaikkia askartelujuttuja ja hahmotella ideoita - toteuttaminen on tosin jäänyt, kun teatteri vie illoista niin paljon aikaa. Onneksi mulla on lomaa perjantai ja maanantai, ja haluan ehdottomasti saada jotain aikaan silloin. Tänään pitää vielä kotiin päästyä tehdä yksi kiitoskortti, saa nähdä tuleeko kiireessä millaista jälkeä.

Lupaan palata kuvien kanssa kunhan ehdin olla kotona pari tuntia niin, että en meinaa nukahtaa koko ajaan :)