Jo toinen postaus tälle päivälle! Pitää hiukan kuroa umpeen muutaman viikon bloggaustaukoa, joka on johtunut työkiireistä ja varatuista viikonlopuista, on ollut puhti aikalailla poissa. Onneksi oon sentään saanut jotain aikaan.

aidin_nimpparikortti_08.jpg
Äidillä oli nimpparit pari viikkoa sitten, ja kortti syntyi Papertrey Inkin Beautiful Blooms leimoilla. Onnea-teksti on leimattu See-D's -sarjan kirjaimilla. Oranssi paperi alakulmassa on Basic Greyn, yläkolmio on päällystetty tissue-paperilla (siis sellaisella, joita revitään laatikosta, ei nenäliina, ei servetti, vaan jotain siltä väliltä). Se sattui olemaan juuri oikeaa väriä ja tekstuuria tuohon tarkoitukseen! Reunohin tuputin ColorBoxin kissansilmämustetta.

mr_haakortti.jpg
Toissaviikonloppu vietettiin J:n opiskelukaverin häissä pääkaupunkiseudulla. Tein parille tag-kortin, jollaista olen halunnut kokeilla jo pitkään. Mielestäni kortin idea sopii erityisesti hääkortiksi, sillä tageihin on kiva laittaa erilaisia sitaatteja liittyen rakkauteen.

mr_haakortti2.jpg
Kortissa on liikkuvia osia, mikä viehätti ainakin J:tä kovasti. Sitaatit on DCWV:n kuultopaperilehtiöstä. Tageja oli hauska tehdä, tosin alkuvaiheessa meinasi iskeä tyhjän tilan kammo, ja kaikki koristeluideat oli kateissa.

mr_haakortti3.jpg
Päädyin siis leimailemaan, käyttämään primoja, kimalletta, kuviopaperia, nauhoja... Oli ihana yhdistellä monenlaisia tuotteita yhteen projektiin, eikä silti tullut liian täyden näköistä, ainakaan omasta mielestäni. Haitarikortin saa suljettua nauhoilla nipuksi, jolloin etukanteen tuli hääparin nimi. Tykkäsin tehdä ja toivottavasti saajatkin pitivät kortista - varmaan teen toistekin!